Isäksi tuleminen

4 min lukuaika · English / Suomi

itävaltalainen tyttö

Itävaltalainen tyttö ja hänen isovanhempansa

Tiesin jo yläkoulussa, että haluan vanhemmaksi ja saada lapsia. Silloin ajattelin, että elämä on aika upeaa. Se oli viattomuuden ja velvollisuuksista vapaana olemisen aikaa. Vain minä ja pojat (ja legot ja videopelit). En oikein tiennyt, kenen kanssa lapsia saisin enkä milloin.

...

Kauan sitten olin itävaltalaisessa kahvilassa. Ympärilläni oli ihmisiä, jotka puhuivat outoja sanoja, melkein kuin saksaa. Tilasin kahvin, otin reMarkable 2 -tablettini esiin ja aloin piirtää sillä pientä tyttöä. Katsoin häntä ja sitten takaisin e-ink-näyttöä. Hänen isovanhempansa ja äitinsä olivat hänen mukanaan. Piirsin myös isovanhemmat.

Kun hahmot, pisteet ja viivat muuttuivat todemmiksi ja kasvot alkoivat piirtyä eläviksi, liikutuin ja herkistyin yhä enemmän. Hänen - taaperon - posket olivat niin pulleat ja suloiset, silmät niin kauniit ja hiukset niin soman näköiset. Sade alkoi kaatua kovaa, rummuttaen peltikattoa. Mieleni tuntui avoimelta, täynnä ilmaisua. Abstraktio huuhtoutui pois.

Sade tunkeutui katon läpi, kyyneliksi, ja tiesin, että haluan todella perheen. Silloin kävin vielä läpi eroa, joka särki sydämeni pahasti. Minä särin toisten sydämiä.

Kuivasin kyyneleet nopeasti, sillä en halunnut kenenkään näkevän, saati sitten taaperon perheen.

...

Olipa kerran, kun joku tai jokin kysyi minulta, kuinka yksi plus yksi voi olla kolme. Matemaattisesti mahdotonta, totta, mutta oikeassa elämässä kaikki on mahdollista. Joskus yksi plus yksi on kolme, joskus neljä ja ehkä jopa viisi. Se olisi joko painajainen tai jackpot.

Näetkös, kun isi ja äiti rakastavat toisiaan kovasti, syntyy vauva. Nyt ymmärrät, eikö niin? Hehe. Minusta tulee isä! Yllätys!(?)

Kun saimme tietää, hihittelin ja sanoin Darlenelle aamulla, että olin tehnyt puuroa kolmelle. Hän tuhahti sarkastisen “ha-haa”.

Darlenen ruandalainen äiti, joka asuu Ugandassa, kuulemma tiesi jo, että hänen tyttärensä tulee raskaaksi tänä vuonna. Hän sanoo myös, että vauva on tyttö. Hmm. Katsotaan.

...

Kelataan eteenpäin: elämä menee niin nopeasti, etten ehtinyt edes kirjoittaa kihlautumisestani, saati naimisiinmenosta! Pian olen kai jo kahdeksankymppinen ja ryppyinen.

Kihlauduimme viime vuoden elokuussa, meditaatioretriitin jälkeen. Menimme naimisiin seuraavana vuonna huhtikuussa ihan tavallisessa siviilivihkimisessä. Jotkut ystävistäni hurrasivat ajatukselle.

Sanotaanko vain, että siviilivihkimiskokemus oli aika “jotain”. Meidät vihkinyt Rouva Ihan Sama oli selvästi tehnyt tätä miljoonannen kerran, ja sai sisälmykseni vääntelehtimään myötähäpeästä. Jännite siitä, että halusin olla romanttinen mutta pysyä virallisena edessäni olevan paksun Suomen lain nipun vuoksi, teki minusta kiusallisen itsetietoisen. Kaikki tuntui niin laitosmaisen arkiselta ja viralliselta.

Odotan innolla, että pääsemme juhlimaan sitä kunnolla ystävien ja perheen kanssa ja yhdistämään meidät seremoniallisemmin. Toivottavasti pikemmin kuin myöhemmin.

...

Tavattuani Jumalan kävi kokemuksen tasolla selväksi, että asiat etenisivät nopeasti. Olen mukana matkassa kokemassa, tarkkailemassa ja todistamassa elämän vauhtia. Toivottavasti elämä hidastuu, kun voin meditoida tarkoituksellisemmin. Nyt vaikuttaa siltä, että kaikki on muuttumassa, ja asiat vaativat prioriteettien uudelleenjärjestelyä.

Ja “muutos” on tässä avainsana: miten pysyä rauhallisena, tietoisena ja onnellisena, kun asioita tapahtuu paitsi minussa, myös vaimossani, vauvassa ja ympärilläni olevassa maailmassa? Miten säilytämme tyyneytemme, kun kaikki tapahtuu niin nopeasti?

...

En vielä oikein tiedä, mitä tunnen. Asiat ovat edelleen aika lailla ennallaan: asumme samassa paikassa, työ pysyy tavoittamattomissa, suunnitelmia tehdään, unelmia muotoillaan, ja kuten vaimoni sanoo: Ville, sinusta on tulossa läppäri. Eli vietän paljon aikaa näytön ja näppäimistön ääressä. Rehellisesti sanottuna painetta saada vakaa tulonlähde on paljon. Toisaalta vauva tarvitsee lopulta vain rakkautta ja huomiota. Raha on toissijaista.

Aiemmin kirjoitin artikkeleita OpenSatsille, mutta se jäi lyhytaikaiseksi. Se motivoi minut ryhtymään yrittäjäksi enkä enää ota paskaa keneltäkään. Nyt luon itselleni työtä sen sijaan, että juoksisin työn perässä ja tulisin hylätyksi tai, mikä pahempaa, irtisanotuksi.

Niinpä päätin rakentaa polttopuille markkinapaikan, Klapii, jonne kaikki polttopuun myyjät voivat tulla. Nyt kapitalistinen, kilpailun ja hässäkän ajattelutapa leviää mielessäni, enkä tiedä, mitä sillä teen. Minulla on aito halu luoda ja rakentaa jotain konkreettista, mikä on hyödyllistä muille ja siten hyödyllistä myös minulle. Katsotaan.

Ja silti, oikeasti, oikeasti haluan hitaamman elämän. Tiedän, että se tekisi hyvää minulle, vaimolleni ja vauvalleni. Mutta juuri nyt asiat ovat niin kuin ovat, ja tiedän onnistuvani. Se vaatii vain aikaa, vaivaa ja sinnikkyyttä. Onneksi minulla on uskomattoman kärsivällinen vaimo. En tiedä, mitä tekisin ilman häntä? Siksi en ole kovin huolissani tulevaisuudesta, koska tiedän, että Darlenesta tulee loistava äiti. On ihanaa tehdä elämää yhdessä.

Voikaa hyvin.

vauva