Ville

Pöö pöö hyvät ystävien ystävät. Kerron elämästä työttömänä viime vuoden 2024 heinäkuusta nykyhetkeen (yht. 16 kuukautta). Olen nyt virallisesti pitkäaikaistyötön. Toisaalta, koen että viimeinen vuosi on ollut eräänlaista sapattivapaata, välivuotta, ja itseensä tutustumista meditaation kautta. Olen käyttänyt ajan hyödykseni itselleni merkityksellisellä tavalla, enkä ole märehtinyt suomalaista lamaa ennen kuin vasta nyt tutustuessa aiheeseen laajemmin kirjoittaessani. Sapatti, niinkuin sitä kutsun, on antanut minulle työkaluja rakentaa minulle parasta elämää.

Meitä on moneen junaan ja tapoja selviytyä lamasta. Vitsailen sarkastisesti olevani yhteiskunnan loinen, kiittäen insinööri-koodariystäviä heidän maksamistaan verorahoistaan. Työtön opiskeluystäväni sanoo, että hän on koti-isä ja hoitaa kodin asiat, kun taas vaimo elättää perheen. Poliitikko Riikka Purra ilmaisee pahoinvointiaan huutamalla yleisöä kohtaan. Joidenkin äidit ja isät valittavat, että miksi teini-ikäinen nuori asuu heillä, ymmärtämättä että nuori ei voi elättää itseään työttömänä ja muutoin muumioituisi yksinäisenä itsemurhayksiöön.

Työttömyys koskettaa ihmisiä eri tavoilla, ja mikään valtion kokema yleispätevä keppi tai porkkana tuskin auttaa kaikkia samalla tavalla. Toisaalta mikään hieno tekoälyratkaisukaan työttömille ei ole kuin vain glitteriä sonnan päällä. Vaikka töitä syntyisi kaupan kassalle enemmän, niin jäisin silti työttömäksi, sillä työ ei vastaa koulutustani. Ja kaikilla ei mene nallekarkit tasan: Jotkut kamppailevat mielenterveytensä kanssa ja toiset eivät; Toisilla on paremmat lähtökohdat jo alunperin ja joillain ei. ‘Työtön’ on abstraktoitu käsite, joka ei itsessään kerro paljoa.

Työttömyys Suomessa on eurooppalaista pioneerilaatua 10.5%. Hallitus on yrittänyt luvata ja korjata asian, mutta olisi hölmöä luottaa valtion johtoon tässä asiassa. Valtio on osittain mikä sai nämä lukemat aikaiseksi. Olisi typerää olettaa, että sama kokonaisuus eri väreillä korjaisi asian. Emme voi ratkaista ongelmiamme samalla ajattelutavalla, jolla ne on luotu. Toisaalta monet eri eurooppalaiset maat ovat nyt samassa jamassa, joka viittaa johonkin systeemitason ilmiöön.

Hallituksen muutosten vaikutukset

Olen nyt pärjännyt vuoden työttömänä, mutta säästöt alkavat pikkuhiljaa huveta ja työmahdollisuuksia ei vieläkään näy horisontissa. Pian täytyy syödä puuroa. Sen lisäksi hallitus on tehnyt useita muutoksia työttömyysturvaan ja vaikeuttanut työttömien tilannetta: ansiopäivärahan porrastus, työssäoloehdon kiristyminen, lapsikorotuksen poisto, omavastuuajan pidentäminen, työttömyysturvan suojaosan poisto, ja työttömyyden indeksikorotusten jäädytykset. Suojaosaa ponnistellaan palauttaa kansalaisaloittein voimin. Se ei ollut itselleni olennainen asia, ennen kuin sen lonkerot vaikuttivatkin suunnitelmiin.

Suojaosa helpotti osa-aikatöiden vastaanottamista ja tekemistä, samalla kun saa työmarkkinatukea ja asumistukea. Silloin työntekijä voi tienata vaivaiset noin 300 euroa ennen kuin tuet vähenevät asteittain. Suunnittelin tekeväni vähän aikaa osa-aikatöitä henkilökohtaisena avustajana. Suojaosan poiston jälkeen matikkapääni sanoo, että 20 tuntia töitä kuukaudessa plus asteittain vähennetetyt kela tuet uhkaa palkan olevan käytännössä verojen jälkeen neljä euroa tunnilta. Olen korkeastikoulutettu ja ollut työelämässä melkein kolme vuotta ja tässäkö tulos? Hallitus suosii selvästi kokoaikatöitä, mutta niitä ei ole.

Lisäksi hallitus teki yleiseen asumistukeen muutoksia. Nyt asumistukea saavalla ei saa olla omaisuutta yli 50 000 euron edestä. Omaisuus voi olla kiinteistöt, metsä, ja osakkeet. En ymmärrä miten esimerkiksi isovanhemmilta peritty metsä, joka ei välttämättä tuota mitään, täytyy nyt likvidoida eli myydä pois. Tai tyypillinen indeksiosake, joka ei itsessään tuota mitään? Tai kultapaperi? Ei työtön tee tällaisella pääomallaan mitään, ennen kuin se realisoidaan. Miksi se on sitten pakkolikvidoida valtion pohjattomaan kassaan?

Vähävaraisemmilta suomalaisilta pääoma siirretään varakkaimpien käsiin. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. (Ja tässä ei ole mitään uutta.) Alemman kvantiilin suomalaisten vaurastumisen mahdollisuuksia kavennetaan, kun vähäisemmätkin pääomat viedään suvulta.

Suomalaisten pulmat

Suomen työmarkkinoilla menee heikosti tällä hetkellä monesta syystä.

Militarismi

Venäjän sota Ukrainassa sai kovien miesten kakat housuihin, kansalaiset ajoittamaan sähkösaunan ja uunin käytön, ja heikensi vientiä naapuriin. Se vaikuttaa niin suorasti kuin epäsuorasti Suomen työttömyyteen, niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Suomi on Venäjän naapuri ja se ei miksikään muutu. Meillä on oma historiamme heidän kanssa, joten on parempi katsoa kuin katua. Siispä puolustusmenoihin satsataan enemmän ja enemmän.

Ostamme nyt kansanmurhanhimoiselta valtiolta aseita samalla kun ylistämme hymysuin arvopohjaista realismia, ja seuraamme Eurooppaa täydessä marssissa sotilasliittoineen amerikkoineen kohti sotaa. Suomen ostamat puolustusaseet mahdollistavat kärsimyksen muualla.

Minä lähdin reservistä en paetakseni, vaan koska koen että pasifismi on nyt tärkeämpää kuin koskaan, ja koska en halua olla osa koneistoa, joka tekee sodan taloudelliseksi malliksi. Perussuomalaiset sanovat, että kotimainen puolustusteollisuus on turvaa ja toimeentuloa; siis toimeentuloa. Mitä luultavimmin tämä ei ole tietyn puolueen kanta, vaan laaja ilmiö kaikissa leireissä. Ainakin perussuomalaiset myöntävät asian suoraan.

Tämä budjetointi murskaa tai on jo murskannut hyvinvointivaltiomallin. 1.5% BKT:sta puolustusvoimiin riitti “uskattovaksi puolustukseksi” silloin, niin miten suunniteltu 3% selittyy nyt? Maailman paras puolustus? Suomi käyttää henkilöä kohti enemmän rahaa aseisiin kuin Venäjä. Kysykää: Kuinka paljon asevarustelua on riittävästi? Suomen puolustuksen tulisi olla uskottava, mutta kuka tämän uskottavuuden saa määritellä? Onko asevarustelumenojen kasvu saanut meidät tuntemaan olomme turvallisemmaksi? Entä onko se lisännyt Suomen, Euroopan ja maailman turvallisuutta?

Inflaatio

Inflaatio ja korkeat korot ovat vähentäneet ihmisten ostovoimaa (Bitcoin eläköön) ja tehneet lainanotosta kallista, mikä on saanut yritykset lykkäämään investointeja ja rekrytointeja. Koronapandemian seuraukset näkyy yhä. Riskialttiit kryptovaluutat näyttävät tässä valossa houkuttelevalta sijoitukselta.

Väestörakenne

Suomen väestörakenne on myös haaste: työikäinen väestö vähenee ja eläkeläisten määrä kasvaa, mikä hidastaa talouskasvua. Yli 65-vuotiaita on nyt yli miljoona Suomessa jossa asuu 5,6 miljoonaa ihmistä. Tämän lisäksi syntyvyys on alhaista ja se ei pidemmän päälle kannattele hyvinvointivaltiomallia. Tukiahan on systemaattisesti leikattu 90-luvusta lähtien.

Suomi on ajautumassa tilanteeseen, missä nuoret joutuvat entistä enemmän tukemaan vanhempia ihmisiä. Kyse on eräänlaisesta oikean elämän ponzihuijauksesta. Tällaisella väestörakenteella menee kymmeniä vuosia, ennen kuin se muuttaa muotoaan ja “elpyy”. Tilanne ei tule siis paranemaan vielä pitkään aikaan. Minun ei kannata jäädä odottamaan parempia aikoja; päinvastoin, ajat tulevat vaikeutumaan.

Yhdessä nämä tekijät johtavat siihen, että jotkut yritykset menevät konkurssiin ja toiset ovat varovaisia, uusia työpaikkoja syntyy vähän ja työttömyys pysyy korkeana. Ei ole aina helppoa olla kansanedustaja korotetuilla palkkioilla. Vielä vaikeampaa on olla työtön.

Työhakemuksista

Olen nyt lähettänyt melkein sata laadukasta työhakemusta viimeisen vuoden aikana, kun jäin työttömäksi. Puolet ovat menneet kuuroille korville ja puolet sanonneet kiitos-ei-näkemiin. Olen saanut yhden haastattelun. Olen päivitellyt ansioluettelon rakennetta ja sisältöä. Elättelen toivetta, että työhakemuksista tulee joskus jotain.

Pahin kokemus oli, kun ei valittu edes haastatteluun vaikka oli kaksi suosittelijaa talon sisältä, täydellinen työkokemus työn vaatimuksiin nähden, vapaa-ajan harrastus ja kiinnostus alaa kohtaan, gradu-työ alan teemasta, ja innostus muuttaa työn perässä. Sain melkein samantien rukkaset—se kyllä musersi minua perinpohjin. Että edes haastattelua ei tullut.

Työttömyys tästä näkökulmasta on syönyt itseluottamustani omiin taitoihin: Enkö siis olekaan riittävän hyvä, riittävän arvokas, riittävän noheva, riittävän mielenkiintoinen, riittävän innokas tekemään tällaista työtä? Olenhan minä, ja sen näki myös viime työpaikalla, kun työkaverit kehuivat minua hyvästä työstä ja kommunikaatio- ja empatiataidoista. Mutta piru olkapäällä huutaa jokaisen torjunnan jälkeen.

Työpaikan löytäminen ei tule löytymään työhakemusten kautta. Uskon, ja ehkä hieman salaliittoteoreettimaisesti ilman dataa ja todisteita, että monet paikat on jo valittu suhteiden kautta. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä ja epätavallista; tottakai ihmiset valitaan sisäisten suositteluiden kautta; tottakai ihmiset haluavat liikkua talon sisällä portaissa ylöspäin. Se siitä työhakemuksista. Toisaalta yrittänyttä ei laiteta vai miten se meni. Mutta pysyn pessimistisenä työhakemusten suhteen.

Sisäinen elämä ja merkityksen etsintä

Nämä ovat niitä globaali, eurooppa, kansalliskerros, rakenteellis, makrotason tekijöitä. Siis ulkoisia tekijöitä. On helpompi syyttää politiikkoa omasta pahoinvoinnista ja angstista, mutta meditoidessa hiljaisuuden ja kiirettömyyden sisällä ymmärtää enemmän ja enemmän elämästä itsestään (ja kuinka vähän loppujen lopuksi ymmärtää).

Syy omaan epätyydyttävään tilanteeseen ja siitä syntyvään oloon ei ole muissa ja muussa, vaan omassa itsessä ja mielen reaktioissa joita päivittäin vahvistan. Toisinsanoen, en voi muuttaa ulkoisia tekijöitä, kuten toisia ihmisiä. Parasta on keskittyä itseen, omaan mieleen, ja henkiseen harjoitukseen eli siihen mihin itse kykenee vaikuttamaan parhaiten. Parasta on keskittyä kehittämään nykyisiä vahvuuksia ja oppimaan uusia taitoja ja jatkaa työnhakua ja olla lannistumaton. Siitä kirjoitin jo blogiini Miten valita ammattisi (englanniksi) neljä vuotta sitten.

Tottakai ihmisenä, joka on terve, älykäs, empaattinen, kyvykäs ja halukas antamaan ja panostamaan ja luomaan palveluita, tuotteita ja kokemuksia ihmisille, työttömyys tuntuu hirmu pahalta. Työ on yksi suurimmista elämän osa-alueista ja antaa eräänlaista merkityksellisyyden tunnetta. Työn kautta oppii paljon itsestään ja muista, mahdollistaa perheen rakentamista ja monia muita asioita: harrastuksia, itseilmaisua, kokemuksia.

Ei kelarottana ole kiva olla. Riikka Purran kylmäverinen stigmatisointi huutaa ihmisiä töihin on ajattelematonta, tietämätöntä, tunteetonta, robottimaista ja karkean huonotapaista. Toisaalta työ, sen luomat paineet ja sen ympärillä liikkuvat ideologiat ja ihmiset tekevät kaltaisekseen. Siksi en syytä häntä hänen tietämättömyydestään, vaan säälin häntä. Kiireydessä ei huomaa omaa hengitystä eikä tietämättömyyttään. Tiedän tämän itsekin.

Poliitikoksi ryhtyminen olisi varmasti teko, jolla pääsen suoraan vaikuttamaan ihmisten arkeen. Politiikka tarkoittaa kuka saa mitä ja kuinka paljon. Se peli on säälimätöntä ja se ei sovi herkille. Nykyinen politiikka syö herkkyyden ja luo sen tyhjyyteen byrokraattista väkivaltaa. Herkkyys tuo asioita esille, mistä kiusaajaluonteiset, kovakouraiset, tunteettomat, itsekeskeiset ja välinpitämättömät ihmiset eivät uskalla tai osaa puhua.

Herkkä ihminen aistii vivahteita, joita muut eivät huomaa, esim. katseen pienet muutokset, äänen sävyt, ja sanattomat viestit. Se, mikä toisista on “ylianalysointia” tai “ylireagointia”, on syvempää ymmärrystä ihmisyydestä. Herkkyys ei ole heikkoutta, vaan tarkkaa virittyneisyyttä elämään. Eikö tällainen poliitikko, siis Ville Merinen a.k.a. Terapeutti-Ville, olisi parempi, kuin sellainen, joka ei kykene empatisoimaan tavallisen kansan puolesta? Miten muuten ihmiset heräävät todellisuuteen, kuin viimeistään kyyneleiden kautta?

Toinen vaihtoehto on kyynisyys, radikalisoituminen, kylmyys, sydämen kivettyminen, ja paatuminen. Tällaista herkkyyttä ei valitettavasti arvosteta tietyissä organisaatioissa ja työyhteisöissä. Äitini on lähihoitajana nähnyt saman ilmiön myös terveydenhuollossa; siis alalla jossa empatia on kaiken A ja O. Huh!

Vipassana-meditointi on antanut minulle eväitä tukeutua nykyhetkeen ja todellisuuteen sellaisena kun se on, eikä sellaisena kun haluan sen olevan. Sen kautta olen oppinut kohtaamaan työttömyyden ja siitä koituvan epävarmuuden rehellisesti, keskittymättä epäoleellisen märehdintään. Koen, että elämä menee suhteellisen mukavasti ja on paljon mistä iloita, nauttia, rakastaa, arvostaa ja havaita. Hiljaisuudessa ymmärtää kuinka arvokas elämä ylipäätään on työttömyydestä huolimatta. Työttömyys ei määrittele minun arvoani enää.

Olen keskittynyt Jumalaan, meditaatioon, kehotietoisuuteen, kirjoittamiseen, filosofian ja tieteiden lukemiseen, Bitcoin-kirjallisuuteen, tekoälyn käyttöön ja ohjelmointiin, rakkauteen ja ystävyyteen, ja auttamiseen ja kuunteluun. Olen esimerkiksi ollut vapaaehtoisena nuorille, kouluikäisille Turun Poikien Talolla.

Tietenkin olen pettynyt, että Suomessa ei ole töitä, mutta se näyttää olevan aikaisempien olosuhteiden summa. Koen sen neutraalina asiana, enkä tietyn poliittisen ryhmän syynä, vaikka perussuomalaisia olenkin muutaman kerran tässä siteerannut. Itse asiassa perussuomalaiset ovat ainoa ryhmä, jotka ovat olleet skeptisiä ja kyseenalaistaneet Eurooppajäsenyyttä ja keskuspankkirahaa. Kudos for them.

Työttömyyteni on myös seurausta omista valinnoista: Jos olisin opiskellut kuten ystäväni—koodaajaksi, sairaanhoitajaksi, poliisiksi, sotilaskadetiksi, lääkäriksi, insinööriksi—niin en olisi välttämättä tässä sopassa. En todellakaan kadu omia opintoratkaisuja.

Tulevaisuus

Korkeastikoulutettuna yhteiskuntatutkijana minun on tärkeää markkinoida ja mainostaa itseäni. Kandi antoi pohjan data-analytiikalle ja psykologialle. Maisteri antoi pohjan rauhanrakentamiseen, ja lopputyö edusti minun tietämystä kryptovaroista, nimenomaan Bitcoinista. Valmistumisen jälkeen tein töitä finanssialalla paneutuen kryptovaroihin.

Kaiken aikaa olen kirjoittanut blogia, aloittanut erilaisia pieniä projekteja, ja kehittänyt omaa kirjailijan ääntä ja kehittynyt sisällöntuotannossa. Eräs ihminen kuvaili minua eräänlaiseksi “renesanssineroksi”. Minua ollaan kutsuttu myös vipassana-villeksi, bitcoin-villeksi, sali-villeksi ja terapeutti-villeksi (se nimi onkin jo varattu).

Tutkintoni ei siis suoraan johda mihinkään ammattiin, sillä työllistyminen on vain ja ainoastaan kiinni omasta itsestäni. Eli mikä kiinnostaa, mitä osaan, mitä haluan ja miten myyn itseni. Minun täytyy itse keksiä miten teoriat muuttaa työpaikaksi ja ansioluetteloksi. Pelkkä tutkinto ei riitä eikä avaa mitään ovia.

Valitettavasti rauhantieteilijöillä ei ole tilaa rauhanorganisaatioissa, sillä heiltä on leikattu rahoitus. Sotateollisuus menee rauhan edelle. Sotaintoilijat väittävät, että rauha saadaan aikaiseksi nimenomaan uskottavalla puolustuksella. Tämä on väärinymmärrys, sillä rauha ymmäretään tästä perspektiivistä ‘negatiivisena rauhana’ eli rauhaa konflikteista ja sodasta, mutta ‘positiivinen rauha’ unohtuu kokonaan: Suomen hyvinvointivaltiomalli. Se rappeutuu silmiemme edessä sotafanfaarien soidessa.

Tästä huolimatta, osaan ja pärjään missä vain, koska yliopisto on ennen kaikkea antanut minulle kriittisen ajattelun taitoja, systeemiajattelua, lähdetietoisuutta, suurien yhteyksien havainnointia, ja tieteellisen menettelytavan. Hyvän ja huonon ajattelun kyllä huomaa.

Monet ihmiset löytävät itsensä mitä kummallisimmissa työpaikoissa heidän tutkinnoillaan, joten kaikki on mahdollista. Siksi koen, että voin tehdä töitä missä vain. Mutta kuten sanoin työhakemuksista ja Suomen nykytilanteesta, vain parhaimmista parhaimmat valitaan. Tällä kertaa valinta ei kohdistunut (sinuun) minuun.

Lukemanne jälkeen voitte nähdä, että koen työttömyyttä kohtaan monia tunteita laidasta laitaan: pessimismiä, turhautuneisuutta, alakuloisuutta, hyväksyntää, rauhaa, ärtymystä, sitkeyttä, arvokkuutta, huumoria, epävarmuutta, merkitsemättömyyttä ja myötätuntoa. Olen iloinen ystävieni puolesta, joilla on työ.

Voin odottaa aurinkoisempaa päivää tai olla aktiivinen ja ennakoiva. Joko odotan haastattelua laman aikana tai keskityn uudelleenkouluttautumiseen kasvavilla aloilla ja kehitän omia taitojani ja kiinnostuksiani. Ehkä muutan pois Suomesta. Tällä hetkellä kiinnostukseni lähenee mistä varmasti löytyy töitä: ohjelmointi ja tekoäly.